lauantai 17. kesäkuuta 2017
Metsäretki
Tänään päivällä menimme Miloksen kanssa metsäretkelle. Päästimme Miloksen vapaaksi ja tyypilliseen tapaan, hän pomppi siellä ympäriinsä. Kaikennäköisiä "aarteita" hän jälleen kerran löysi, mutta nopeasti myös hukkasi niitä metsikköön.
sunnuntai 4. kesäkuuta 2017
Koiria, rokotusta ja shoppailua
Viikko sitten olimme kahden energisen villakoiran kanssa ulkoilemassa. Miloskin oli aivan innoissaan, kun sai leikkiä ja juosta niiden kanssa. Lammen nähtyään Milos meni heti sinne kahlaamaan ja villakoirat perässä. Jossain vaiheessa villakoirat juoksivat isoa ympyrää ja miloskin yritti päästä mukaan, siinä onnistumatta ja lopulta tyytyväisenä juoksi omia pienempiä ympyröitä :'D
Tiistaina eläinlääkärissä annettiin milokselle rabies -rokotus. Paikan hän taisi muistaa, kun oli niin iloisena, tosin ennen rokotusta muuten sisäsiistipentu yhtäkkiä teki paniikkikakat. Kuitenkin rokotuksen aikana häntä heilui kovasti, eikä hän millään meinannut pysyä paikoillaan, kun jo niin kovasti odotti nameja.
Samalla reissulla kävimme Kodin terrassa ja otimme Miloksen mukaan. Muuten hän oli oikein innoissaan mutta, kapeammilla käytävillä Milos meni aivan matalaksi ja liikkui hitaasti. En tiedä mikä niissä pelotti, mutta huvittavan näköistä se oli.
Tilaa:
Kommentit (Atom)

