maanantai 13. helmikuuta 2017

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa

Eilen parin tunnin ajomatkan jälkeen uusi pentumme Milos, pääsi kotiimme. Alkumatkan itkuisuuden jälkeen matka sujui hyvin nukkuessa. Aluksi Milos ujosteli uutta paikkaa, mutta hetken kuluttua pienestä pallerosta löytyikin varsinainen leikkisä energiapakkaus.

Puolen yön aikaan halusimme mennä mieheni kanssa nukkumaan mutta Miloksella vielä virtaa riitti. Mieheni mukaan pentu itki kovasti yöllä ja oli jossain vaiheessa mennyt Miloksen seuraksi. Itse olin pitkän työviikonlopun jälkeen niin väsynyt, etten herännyt mihinkään. Aamulla mieheni mentyä töihin jäimme Miloksen kanssa sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi.

Eilen illalla Milos teki suurimman osan tarpeistaan sisälle, niin tänään yritin viedä häntä ulos. Aina en ihan ehtinyt; aamulla olin hakemassa takkia kunnes huomasin, että oli liian myöhäistä.. Tänään hän kuitenkin teki suurimman osan tarpeistaan ulos.

Päivän aikana olemme huomanneet, että Milos on todella seurallinen ja haluaa olla kaikessa mukana, mikä on todella suloista. Tälläkin hetkellä hän on tässä puoliksi läppärin päällä :D. Toki välillä hän keksii itselleen omaa tekemistä.


Sohvalla oli kiva makoilla.


On hän niin suloinen!


Ulkoilu on jännittävää, eikä kaulapantakaan ole kovin mukavan tuntuinen.


Välillä on kiva vetäytyä omiin oloihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti